Aika kuluu

 

 

Tämä kuva on otettu ystävänpäivänä. 🙂

Aika kuluu kuin siivillä.Onni aloitti eskarin joka on mennyt tosi hyvin. Toivottuja kavereita on saatu ja flunssailujakin on ollut yllättävän vähän Onnin infektioastmasta huolimatta. Eevalla on ollut kasvukausi ja toimenpiteitä ei ole tarvinnut tehdä. Joulukuussa poistettiin jo lähtevät putket korvista, joissa on liimakorva. Nyt kattellaan kevättä ja laitetaan putket jos kuulo alkaa heikentyä. Eevalla ei siis putkiteta korvia tulehdusten takia vaan liimakorvien takia.

Alotin uudessa työpaikassa ennen joulua ja on kyllä viihtynyt. Työpaikkani on pienen päiväkodin keittiössä ja vähän muutakin hommaa siinä samalla. Työkaverin on ihan parhaita,viihdyn tosi hyvin vieraalla töissä pitkästä aikaa. Kevätkin on näyttäytynyt jo ja odotankin jo kovasti kevät tapahtumia,messuja ja matkoja. Tein uudenvuoden lupauksen itselleni. -lupaan pyhittää aikaa itselleni ja koko perheelle enemmän. En enää haali töitä joka sormelle, koska se tekee vaan olon hyvin onnettomaksi, olenkin nyt tehnyt vähemmän oman firman hommia kun keran olen muualla töissä. Pidän kovasti oman firmani hommista, mutta se ei vaan ole kovin tuottoisaa ainakaan täällä Karkkilassa. Teen siis nyt hyvin vähän niitä siksi ainakin tällä erää.

Ystävänpäivä oli ja meni. Huomattiin miehen kanssa , että meidän kihlautumisesta on jo 10 vuotta. Nopeesti se aika menee. Ehkä se pitkän suhteen salaisuus on molemminpuolinen kunnioitus,rakkaus ja huumori. …tai jotain semmoista. Noh kaikesta huolimatta hyvää kevättä

 

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi